Joukkue lähtee nyt toiseen u17 kauteen lähes muuttumattomana. Viime kaudella loukkaantumiset pysäytti pyhimysten etenemisen play offeihin ja siitä sisuuntuneena joukkue on treenannut koko syksyn ja talven kovaa. Uusi pelaajia on jonkin verran jo mukaan liittynyt mutta lisää aina tarvitaan.

Joukkueen kuvaus ja tavoite

U17 Saints pelaa kaudella 2017 7vs7 pelimuodolla, 1 divisioonassa. Tavoitteena joukkueella on sarjassa ainoastaan mestaruus sekä kehittää nuoria kohti amerikkalaisen jalkapallon huippua. Harjoitteluun kuuluu lajitreenien lisäksi fysiikka ja ravintovalmennusta sekä pelaajien kehityksen seurantaa. Joukkue etsii edelleen uusia pelaajia mukaan kehittymään.

Harjoittelun kuvaus ja olosuhteet

Joukkue harjoittelee talvikaudella 5-6 kertaa viikossa. Maanantait ja keskiviikot pirkkahallissa lajiharjoittelua edustuksen mukana. Tiistaisin, perjantaisin ja lauantaisin WFC tampellassa ohjattua fysiikkaharjoittelua. Torstaisin ohjattu juoksukoulu.

Keväällä ja kesällä harjoittelu tapahtuu pyynikin kentällä 2-3 kertaa viikossa ja fysiikkaharjoittelu WFC tampellassa 2 kertaa viikossa.

Pyynikin treenit alkavat yleensä huhtikuun alkupuolella, säistä riippuen. Tiedon seuraavista treeneistä löydät sivun alalaidasta. Voit olla myös yhteydessä joukkueenjohtajaan, sähköpostiosoitteessa u17.jojo@tamperesaints.fi

Valmennuksen kuvaus ja filosofia

Valmentajina toimii toista vuottaan u17 parissa toimiva Toni Uusitalo HC/OC, uutena mukaan tullut Jussi Taipalmaa DC sekä fysiikkavalmentaja Ilkka Minkkinen.
Kaikilta herroilta löytyy valmennuskokemusta jo pitkältä aikaa mm. Saintsin edustusjoukkueesta. Tälläkin hetkellä Toni toimii edustuksessa QB- ja hyökkäyksen apuvalmentajana, Jussi DB- ja puolustuksen apuvalmentajana. ja Ilkka DL- ja fysiikkavalmentajana.

Kustannukset

U17-joukkueen harrastusmaksut koostuvat seuran jäsenmaksusta ja kausimaksusta. Jäsenmaksu on samansuuruinen kaikkien seuran joukkueiden pelaajille ja se kattaa mm. kenttämaksut, seuran yhteiset harjoitusvälinehankinnat sekä kokous- ja kirjanpitokulut.

Seuran jäsenmaksu vuonna 2017 on 150 euroa ja se erääntyy tammikuun 15. päivä. Uudella harrastajalla on kolme treeniviikkoa aikaa tutustua lajiin ilmaiseksi, jonka jälkeen täytyy maksaa jäsen- tai harjoitusmaksu.

Jäsenmaksun lisäksi U17-joukkueen pelaajat maksavat kausimaksun, joka kattaa lisävalmennuksen, joukkueen omat materiaalihankinnat, huollon sekä ottelukustannukset matkoineen.

Maksut eivät sisällä:

  • lisenssiä tai vakuutusta
  • peli- tai harjoitusasua tai sukkia

Seuran hallitus voi myöntää taloudellisen tilanteen salliessa lisää maksuaikaa.

U17-joukkueen kausimaksu kaudelle 2017 on 350 euroa ja se erääntyy kahdessa erässä seuraavasti:

  • 1.4. erääntyy kausimaksun ensimmäinen osa, 200 euroa
  • 31.5. erääntyy kausimaksun toinen osa, 150 euroa

Kauden 2017 harrastusmaksu U17-joukkueen pelaajille on siis yhteensä 500 euroa.

Seuran järjestämistä kuntosalitreeneistä joutuu maksamaan kuntosalimaksun. Itse valmennus näissä treeneissä sisältyy kausimaksuun. Erikseen ulkopuolisen tahon kanssa järjestettävä juoksukoulu on myös maksullinen.

Joukkueen seuraavat treenit:

Lisätiedot

Jos sinulla on aiheesta kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä joukkueen toimihenkilöihin: