Uutiset

Pyhimykset nylkivät krokotiilit 40-0 (27-0)

17.05.2018

Tampere Saints näytti miesten Vaahteraliigassa Seinäjoki Crocodiles-joukkueelle sen, mitä tamperelainen jenkkifutis on kaudella 2018, kun pyhimykset voittivat kautensa toisen ottelun Pyynikillä pistein 40-0.

Saints aloitti ottelun vahvalla ensimmäisellä neljänneksellä. Aloitusmaalin teki Tampereen laitahyökkääjä Micky Kyei pelinrakentaja Kyle Nolanin pitkästä heitosta, ja kun Miko Ylikosken lisäpistepotku onnistui, peli oli seitsemän nolla. Ottelun toisen touchdownin teki juoksupelillä Ilari Laine, ja Ylikosken lisäpotkun jälkeen pisteet taululla olivat 14-0, kun koko ottelua oli pelattu vain neljä minuuttia. Neljänneksen lopulla, ajassa 1:03, Nolan heitti pallon Laineelle ja jälleen Ylikoski onnistui lisäpisteessä, joten tilanne oli 21-0.

Saints jatkoi pisteiden tekemisiä toisella neljänneksellä, kun ajassa 6:35 Nolan heitti läheltä maalialuetta pallon virolaislaitahyökkääjä Ott Sellikselle ja pisteet taululle numeroihin 27-0. Puoliajalle mentiin näissä lukemissa.

Ensimmäisen puoliajan menestystekijöitä Tampereelle olivat pelinrakentaja Nolanin onnistuneet heitot, joille aikaa antoivat vastustajan puolustuslinjan heikot otteet eli pelinrakentajalle jäi aikaa ja tilaa heittää palloa. Crocodilesin mukana pelissä piti vahvaa juoksua esittänyt keskushyökkääjä Christian Powell, mutta vieraiden voimajuoksun kuitenkin tyrehdytti kotijoukkueen puolustus, etenkin Tony Ballon.

Kolmas neljännes eteni vahvassa Saints-puolustuksessa, ja vieraat eivät päässeet pisteiden tekoon, mutta kotijoukkue jatkoi pistesaalistusta. Ajassa 2:07 portugalilainen laitahyökkääjä Juzz Tiny juoksi maalin, ja tilanne oli Ylikosken potkun jälkeen 34-0.

Viimeisellä neljänneksellä Saints pelasi ottelukellosta aikaa pois, ja pelin lopussa Saintsin pelinrakentajaksi vaihtui virolainen Ingemar Küüner, jonka johdolla keskushyökkääjä Matti Airaksinen juoksi kuusi pistettä lisää, ja peli päättyi lukemiin 40-0.

– Pelasimme kaikki neljännekset sillä tasolla kuin joukkue osaa pelata. Eritoten puolustus pelasi hyvin joukkueena ja taklasi onnistuneesti, pitäen vastustajan isot pelit poissa, totesi Saintsin tyytyväinen päävalmentaja Teemu Majander pelin jälkeen.

Seuraavan kerran Tampere Saints nähdään Vaahteraliigan tositoimissa Pyynikillä lauantaina 2. kesäkuuta, kun vastaan astelee hallitseva Suomen mestari Helsinki Roosters.

17.06.2018Roosters voittoon tahtojen taistelussa
15.06.2018Jenkkifutista Pyynikillä koko päivä
15.06.2018Tiukka taistelu tiedossa Tampereella
11.06.2018Tiukka kamppailu kääntyi Valkyriesin voittoon 14-20 (7-6)
09.06.2018Saints kaatui nälkäiselle Royalsille Vaasassa lukemin 27-15 (14-6)
06.06.2018Saintsin naiset haastajina Vaahteraliigaan
05.06.2018Saints matkustaa perjantaina Vaasaan - tavoitteena tärkeä vierasvoitto
04.06.2018Pirkanmaa Patriots avasi kautensa onnistuneesti Pyynikillä
02.06.2018Roosters otti Saintsista vierasvoiton Pyynikillä lukemin 14-35 (6-14)
31.05.2018Pelipallo laskeutuu Pyynikille taivaan sinestä

Siirry arkistoon »