Uutiset

Pyhimysjunioreiden otteluviikonloppu saatettiin päätökseen voitokkaasti

20.05.2018

Kulunut viikonloppu oli jefuntäyteinen Saintsin junioreille. U13 -joukkue osallistui turnaukseen Kuopiossa lauantaina ja pyhimykset isännöivät U15- ja U19 -ottelut sunnuntaina Pyynikin urheilukentällä.

Tampere Saintsin U13-juniorit matkasivat Kuopioon lauantaina 19.5 kauden ensimmäiseen turnaukseen. Lähtö oli jo 4.45, joten alkumatkan ajan bussissa oli joukko nukkuvia pyhimyksiä. Puolivälin tauon jälkeen pelaajat kokoontuivat bussin perälle valmentaja Kalle Uusitalon kanssa viilaamaan vielä pelikuvioita ja valmistautumaan päivään. Kuopioon saavuttiin reilu tunti ennen ensimmäistä peliä ja päästiin heti kentälle alkulämpöjä ottamaan. Päivä oli puolipilvinen – hyvä sää pelipäivälle.

1526843430604_1_orig.jpgEnsimmäinen peli pelattiin oululaista Northern Lightsia vastaan. Peli alkoi heti Oulun safetylla ja pallon menetykset värittivätkin tätä peliä revontulien riistäessä pallon pyhimyksiltä kerta toisensa jälkeen. Nuoret pyhimykset pelasivat alun hieman hermostuneen oloisesti ja turha kiirehtiminen kostautui esimerkiksi pallon putoamisina. Pyhimykset taistelivat kuitenkin joukkueelleen kolme touchdownia. Peli päättyi Oulu Northern Lightsin voittoon 36-18.

Lyhyen tauon jälkeen Tampere Saints kohtasi kentällä Kuopio Steelersin. Molemmat joukkueet aloittivat vahvasti, kumpikin joukkue sai touchdownin heti ensimmäisellä omalla hyökkäysvuorollaan. Tässä pelissä alkujännitys oli kadonnut ja peli oli keskittynyttä. 12-vuotissyntymäpäiväänsä pelireissulla viettänyt center Taimi Koskimaa snappasi varmasti ja blokkasi heti perään vahvasti mutta hosumatta. Myös seuraavat hyökkäysvuorot päättyivät molemmilla pisteisiin, mutta pyhimykset onnistuivat myös lisäpisteissä, joten tilanne oli 16-14 Saintsille. Peli oli varsinaista piste-iloittelua ja puoliajalle mentäessä peli oli tilanteessa 46-44. Puoliajalla taktiikkaa muutettiin ja nyt Tampereen pelinrakentajana toiminut Roope Jukko juoksi enemmän itse. Roopen vahva ja melko pysäyttämätön juokseminen tuotti hyvää tulosta. Kuopion pelinrakentaja oli myös varsin ketterä ja nopea ja juoksi pariin kertaan lähes kentän päästä päähän. Tampere Saintsin nuoret onnistuvat myös saamaan kopin Kuopion lisäpisteyrityksestä ja juoksivat sen maaliin, mikä tuotti kaksi pistettä. Pelissä näki, että pyhimykset olivat tehneet töitä off-seasonilla, kunto kesti hyvin pelin loppuun asti vaikka oli juuri pelattu peli alla. Turnauksen toinen peli päättyi mukavaan voittoon. Lopputulos oli Tampere Saints 92 - Kuopio Steelers 78. Tsempparipalkinnolla palkittiin pelinrakentaja Roope Jukko.

1526843422147_1_orig.jpg
Tampere Saintsin U15- joukkue otti mittaa nuorempien U13-junioreiden tapaan Kuopio Steelersistä, tosin tällä kertaa kotiottelussa Pyynikin kentällä. Yleisöäkin oli tullut paikalle useita kymmeniä, näkee että amerikkalainen jalkapallo kiinnostaa enenevissä määrin tamperelaisia. Peli lähti käyntiin hieman tahmeasti, oma peli ei ollut mukana ja pyhimykset tekivät mm. useita merkkausvirheitä. Pikkuhiljaa pyhimysten oma peli lähti kuitenkin rullaamaan ja puoliajalle mentiin kuitenkin Tampere Saintsin johtoasemissa 30-20.

Puoliajalla päivitettiin toimintoja vastaamaan paremmin Kuopio Steelersin pelikirjaa ja pyhimykset dominoivat lähes koko toista puoliaikaa. Joukkue oli hyvin kasassa ja pelasi yhteistä peliä. Pelinrakentajan ja receiverien eli laitahyökkääjien peli toimi hyvin yhteen ja Kuopio Steelersin takakenttää saatiin hajoitettua. Erityisesti päävalmentaja Miika Sipiläinen nosti esille tänään hyvin toimineen puolustuksen, jossa muutama erinomainen yksilösuoritus siivitti joukkueen hienoon toimintaan. Kommunikaatio toimi ja sitä kautta koko joukkue pelasi hyvin yhteen. Puolustus teki monta hyvää pysäytystä ja päästi pyhimysten hyökkäyksen kentälle takomaan pisteitä.

Tampere Saints pelasi sunnuntaina kapealla rosterilla, useiden pelaajien ollessa sairaana tai muuten estyneenä saapumaan paikalle. Seuraavaan peliin saadaan lisää motivituneita pelaajia. Koko off season on treeenattu kovaa ja näin ollen kunto ei lopu kesken vaan pelit vedetään täysillä loppuun asti. Tampere Saintsin U15-juniorit ovat nyt avanneet kautensa yhdellä pienen piste-eron tappiolla ja yhdellä reilulla voitolla. Sunnuntainen peli Kuopio Steelersiä vastaan päättyi nimittäin isäntien selkeään voittoon 60-44. Tämä on valmennuksen mukaan pyhimysnuorten vähimmäistaso, seuraavissa peleissä nähdään vielä taitavampi ja vahvempi Tampere Saints.

1526843505682_4_orig.jpg
Tampere Saintsin vanhimpien junioreiden eli U19-joukkueen pelit pelataan tällä kaudella vain yhtä vastustajaa vastaan. Vastustajana on Kuopio Steelers. Mikäli kaksi ottelua päättyvät suoraan jomman kumman joukkueen voittoihin, finaaliottelua ei pelata ollenkaan. Siispä sunnuntaina 20.5. Pyynikillä pelatussa kotiottelussa oli tavallista korkeammat panokset.

Tampere Saints aloitti pelin upeasti potkaisemalla aloituspotkun lähelle sivurajaa ja noin 20 jaardin kohdalle ja peittämällä sen sitten itse. Näin ollen Kuopio Steelers ei saanutkaan hyökkäystään kentälle vaan ensimmäisen hyökkäysvuoron sai Tampere Saints. Ensimmäisen hyökkäysvuoron neljännellä yrityksellä pelinrakentaja Veeti Tiainen heitti yli 30 jaardin heiton maalialueelle, mutta valitettavasti se ei aivan jäänyt laitahyökkääjän käsiin. Kuopio Steelersin ensimmäisellä hyökkäysvuorolla pelinrakentaja juoksee hienosti uusiin yrityksiin ja näin peli pääsee mallikkaasti käyntiin molemmilla joukkueilla. Seuraavissa Kuopion yrityksissä Saintsin linja näyttää voimansa - pallonkantaja taklataan kahdesti peräkkäin taaksepäin. Tämä hieman hermostutti vastustajaa ja seurasi väärä aloitus ja vielä siitä rangaistuksena viiden jaardin verran taaksepäin meno. Neljännen yrityksen heitto ei saavuttanut kohdettaan ja hyökkäys siirtyy pyhimyksille. Toisella hyökkäysvuorolla Saintsin pelinrakentaja heittää todella hienon yli 40-jaardisen heiton suoraan WR 28 Veeti Mäkisen varmoihin käsiin aivan maalialueella. Saints siirtyy 6-0 johtoon. Lisäpisteyritys ei onnistu. Potkaisija WR Thomas Salenius saattaa pallon lähelle päätyrajaa, josta sen Kuopio Steelers palautaa 25 jaardin kohdalle. Steelers ei pääse juurikaan eteenpäin ensimmäisillä yrityksillään ja kolmannen yrityksen heittopeli päättyy hienoon interceptioniin eli syötönkatkoon Saintsin DB 32 Lauri Kanervan toimesta. Saintsin hyökkäys pääsee takaisin kentälle. Tiaisen heitto kantoi yli 40 jaardia, mutta ei saavuttanut kohdettaan. Toisella yrityksellä  54 Miro Palmu juoksi yli 15 jaardia, joista viimeiset kolme puolustajan kanssa käytännössä sylikkäin. Vahvaa etenemistä Miro Palmulta. Ensimmäinen neljännes päättyy Saintsille 6-0.

Toinen neljännes alkaa Kuopio Steelersin hyökkäyksellä, mutta myös rangaistuksella väärästä muodostelmasta. Hyökkääjät siirtyvät viisi jaardia taaksepäin. Seuraava hyökkäysyritys päättyy kauden ensimmäiseen pelinrakentajan säkitykseen, suorittajana puolustuksen DB 39, Kalle Uusitalo. Steelers punttaa yli takarajan ja Saints ei lähde palauttamaan. Saintsin hyökkäyksen WR 17 Thomas Salenius juoksee hienosti touchdownin, mutta juhlii tuomariston mielestä hieman liian railakkaasti ja saa 15 jaardin rangaistuksen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Tämä ei kuitenkaan Saintsin tekemistä hidasta, vaan seuraavalla Steelersin hyökkäysvuorolla Saintsin 54 Miro Palmu ottaa seuraavan syötönkatkon ja juoksee 40 jaardia touchdowniin. Lisäpisteyritys onnistuu ja 37 peliminuutin jälkeen tilanne on Tampere Saintsille 20-0. Tämän jälkeen alkaa varsinainen pistesirkus - ensin Steelers avaa pistetilinsä tilanteeseen 20-8, kolme minuuttia myöhemmin Saints tekee maalin 26-8 ja siitä viisi minuuttia myöhemmin Steelers muuttaa tilanteen 26-14. Peli on vauhdikasta ja vahvaa.
Kuopio Steelersin pelaaja valitettavasti loukkaantuu tässä tiimellyksessä. Peli keskeytetään siksi aikaa että pelaaja saadaan huolehdittua ambulanssiin asiantuntijoiden hoiviin. Tauon jälkeen Saints jatkaa vahvaa esitystään ja saa heti ensimmäisellä uudet yritykset. Tämän jälkeen 54 Miro Palmu juoksee 10 jaardille asti vahvalla yli 30 jaardin juoksulla. Tästä pisteestä pelinrakentaja Veeti Tiainen heittää varman heiton suoraan kaimansa Veeti Mäkisen käsiin ja seuraa touchdown. RB 20 Tomi Mäkinen juoksee onnistuneesti lisäpisteen ja tilanne on Tampere Saints 34 - Kuopio Steelers 14. Näistä lukemista mennään puoliajalle.
Kolmas neljännes alkaa 32 Lauri Kanervan yli 20 jaardin juoksulla ja siitä jatkaa seuraavalla yrityksellä 54 Miro Palmu kantamalla pallon maaliin. Tilanne on Saintsille 40-14. Saints dominoi tätä neljännestä vahvasti.
Viimeinen neljännes alkaa Miro Palmun pitkällä juoksulla maaliin, mutta kentällä on keltainen tuomarin lippu rangaistuksen merkiksi. Seuraa 10 jaardin rangaistus eikä maalia hyväksytä. QB Tiainen heittää upean heiton suoraan WR Saleniukselle, mutta pallo valitettavasti putoaa. Seuraavakaan Tiaisen heitto Saleniukselle ei onnistu ja kolmannella kerralla Saleniuksen juoksua tahdittaa käytännössä selässä kiinni parijuoksua juokseva Steelersin puolustaja. Näin Saints päätyy luopumaan pallosta potkaisemalla. Steelers saa viime tipassa peitettyä pallon, joka lähes päätyy Saintsin käsiin. Kuopio Steelers hyökkää, mutta eteneminen on vaatimatonta eikä johda uusiin yrityksiin. Viimeisen hyökkäysvuoron saa Tampere Saints U19 kun peliaikaa oli jäljellä minuutti 44 sekuntia. Amerikkalaisessa jalkapallossa tämäkin aika riittää vaikka mihin. Tampere Saintsin Miro Palmu juoksee maaliin, mutta takakentällä on lippu ja rangaistus kiinnipidosta johtaa siihen että maalia ei hyväksytä.
Hieno ottelu päättyy tilanteeseen Tampere Saints 40 - Kuopio Steelers 14.
Ensi viikonloppuna pelataan seuraava ottelu Kuopiossa. Mikäli Tampere Saints voittaa myös tuon tulevan ottelun, voittaa se samalla sarjansa kultaa. Mikäli Kuopio Steelers voittaa, vuorossa on finaaliottelu  ja kultamitali ratkeaa silloin. Tampere Saintsin juniorityö, hienot pelaajat ja valmennus yhteistyössä ovat johdattaneet pyhimykset tilanteeseen jossa on täysin perusteltua odottaa menestystä jokaisessa juniorisarjassa.
17.06.2018Roosters voittoon tahtojen taistelussa
15.06.2018Jenkkifutista Pyynikillä koko päivä
15.06.2018Tiukka taistelu tiedossa Tampereella
11.06.2018Tiukka kamppailu kääntyi Valkyriesin voittoon 14-20 (7-6)
09.06.2018Saints kaatui nälkäiselle Royalsille Vaasassa lukemin 27-15 (14-6)
06.06.2018Saintsin naiset haastajina Vaahteraliigaan
05.06.2018Saints matkustaa perjantaina Vaasaan - tavoitteena tärkeä vierasvoitto
04.06.2018Pirkanmaa Patriots avasi kautensa onnistuneesti Pyynikillä
02.06.2018Roosters otti Saintsista vierasvoiton Pyynikillä lukemin 14-35 (6-14)
31.05.2018Pelipallo laskeutuu Pyynikille taivaan sinestä

Siirry arkistoon »