Uutiset

Saints haastaa hallitsevan suomenmestarin

29.05.2018

Pyynikin urheilukentällä on tulevana lauantaina luvassa tämän kauden toistaiseksi mielenkiintoisin jenkkifutisottelu, kun Tampere Saints kohtaa Helsinki Roostersin Pyynikin helteessä.

 

Miesten Vaahteraliiga on päässyt toukokuussa toden teolla vauhtiin, ja lauantaina vauhtia ja taistelun tunnelmaa on luvassa Pyynikillä, kun uudistunut Saints ottaa mittaa Roostersista. 

Saintsin päävalmentaja Teemu Majander on saanut valmistella joukkonsa tulevaan otteluun rauhassa, sillä viime viikko oli tamperelaisille väliviikko pelaamisesta. Majander myöntää, että Tampere lähtee otteluun haastajan roolista.

– Kyllä se Suomessa tuntuu olevan niin, että kaikki joukkueet ovat haastajan asemassa Roostersia vastaan, oli itsellä minkä näköinen rosteri tahansa, Majander toteaa.

 

Haaste on kuitenkin myönteinen asia, sillä Roosters pakottaa vastustajansa pelaamaan sitä parasta peliä, sillä virheisiin kuusi viimeisintä liigamestaruutta ottanutta seuraa vastaan ei ole varaa tehdä. Virheestä helsinkiläisten punakone rankaisee aina kovalla kädellä.

– Viime vuosina haaste on ollut liian kova meille kaikille, mutta toisaalta kyllä Roostersia vastaan pelaamaan pystyy siinä kuin mitä tahansa muutakin joukkuetta vastaan. 

 

Saints marssii otteluun valmistautuneena

 

Tampere Saints on valmistautunut lauantain Vaahteraliigapeliin huolella. Valmennus on katsonut vastustajan ottelut tallenteelta, ja kotijoukkue on saanut palautua huolella viimeisestä ottelustaan. Helsingillä sen sijaan on alla ottelu Porvoota vastaan tämän viikon maanantailta. 

– Meidän on pidettävä hyökkäys kentällä, ja meillä on siihen aseet olemassa. Saamme tehtyä heitä vastaan asioita, Majander näkee.

Erityisesti yleisön kannattaa seurata hyviä otteita esittäneen Saintsin pelinrakentajan Kyle Nolanin otteita yhdessä hyökkääjiensä kanssa. Puolustuksen takakenttä tulee sekin näyttelemään pyhimyksillä merkittävää roolia lauantain ottelussa.

– Tämän paremmaksi ei vastustaja tule, Saintsin päävalmentaja tietää.Saintsin tämän kauden todellinen taso tullaankin siis todistamaan suomenmestaria vastaan. Yleisölle tämä tietää huikean viihdyttävää amerikkalaisen jalkapallon ottelutapahtumaa, josta ei tiukkaa taistelua ja kuumaa tunnelmaa puutu. 

Ja kun luvassa on vielä helteinen sää, niin tämän paremmaksi eivät olosuhteet kesäisen urheilutapahtuman seuraamiseksi Pirkanmaalla tule. 

Ottelu alkaa lauantaina 2. kesäkuuta Pyynikillä kello 15.30, mutta paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin, jotta säästää ruuhkat lipunmyynnissä. 

RS9A0076_1.jpg

Myös Saintsin miesten kehitysjoukkue, Pirkanmaa Patriots, aloittaa viikonloppuna urakkansa kun 3-divisioonan kausi alkaa. Sunnuntaina 3.6. vastaan tulee TAFT. Ottelu alkaa Pyynikillä kello 16.30 ja otteluun on vapaa pääsy.

17.06.2018Roosters voittoon tahtojen taistelussa
15.06.2018Jenkkifutista Pyynikillä koko päivä
15.06.2018Tiukka taistelu tiedossa Tampereella
11.06.2018Tiukka kamppailu kääntyi Valkyriesin voittoon 14-20 (7-6)
09.06.2018Saints kaatui nälkäiselle Royalsille Vaasassa lukemin 27-15 (14-6)
06.06.2018Saintsin naiset haastajina Vaahteraliigaan
05.06.2018Saints matkustaa perjantaina Vaasaan - tavoitteena tärkeä vierasvoitto
04.06.2018Pirkanmaa Patriots avasi kautensa onnistuneesti Pyynikillä
02.06.2018Roosters otti Saintsista vierasvoiton Pyynikillä lukemin 14-35 (6-14)
31.05.2018Pelipallo laskeutuu Pyynikille taivaan sinestä

Siirry arkistoon »