Uutiset

Voitottomien joukkueiden kaksintaistelu

14.06.2017

Vaahteraliigan 6. viikkokierros jatkuu torstai-illan ottelulla Tampereen pyhätössä Pyynikillä. Molemmat joukkueet ovat joutuneet poistumaan tähän mennessä pelaamistaan peleistä häviäjänä, joten voittojen nollasarake löytyy kummaltakin. Tilanne kuitenkin muuttuu tämän pelin jälkeen ja nollasarakkeen haltijaksi jää ainoastaan hävinnyt joukkue.

Ottelulla on suuri merkitys jatkoa ajatellen, sillä häviäjällä tulee olemaan erittäin vaikeaa nousta putoajan paikalta pois liigan toisella puoliskolla. Saintsin päävalmentaja Teemu Majander odottaa Trojansilta viimeiseen hengenvetoon yltävää taistelua.

”Turku-pelissä panokset ovat jälleen kovat. Tämän ottelun jälkeen liigassa on vain yksi voitoton joukkue. Siihen tilanteeseen ei kumpikaan halua joutua. Turku on hieman kysymysmerkki uuden pelinrakentajansa kanssa. Zach Bartlow on kuitenkin vaarallinen sekä heittäen, että juosten, joten valppaana tulee olla heti alusta.

Turun puolustuksella on ollut kova alkukausi, mutta Hämeenlinna Huskiesia vastaan he osoittivat sitkeytensä ja taistelutahtonsa. Tämä huomioon ottaen on puolustuksemme kuitenkin kehittynyt hyväksi yksiköksi ja odotankin siltä raivokasta taistelua ja peräänantamattomuutta jokaisella downilla. Vastaavasti hyökkäyksemme on viikon kokeneempi, jonka potentiaali oli nähtävissä Seinäjoki Crocodilesia vastaan.”

Saints puolustus vs. Trojans hyökkäys

Sami Telenius, kotijoukkueen puolustuksen koordinaattori joutui jälleen uuden yllättävän haasteen eteen Trojansin uusiutuneiden kuvioiden myötä. Kaikki hyökkäyksen scouttaukset joutivat romukopppaan kun Riveran on nyt korvannut NAIA Eastern Michiganista tuleva Bartlow, jonka tilastot osoittavat miehen osaavan sekä heittää että käyttää jalkojaan kun vastaanottajat eivät pääse varjostajistaan. Nauhoja uudesta QB:sta Amerikan ajalta onkin nyt katseltu ahkerasti ja koetettu muodostaa uutta taktiikkaa ottamaan uuden pelinrakentajan aseet huomioon. Myös uusi puolalainen WR Andy Misiuro on osoittanut olevansa pelimies ollen Turun edellisessä ottelussa joukkueen paras vastaanottaja.

”Saamme vastaamme Trojansin uuden pelinrakentajan, joka suorittaa debyyttinsä meitä vastaan. Tällä on tietenkin suora vaikutus pelikuvioihimme. Viime viikon tappiomme jälkeen olemme vahvistaneet puolustustamme, etenkin loukkaantuneiden listalta on miehiä saatu takaisin riviin. Takakentällä debyyttinsä tekee saksalainen, melkein 190 senttinen ja satakiloinen Tobias Fuchs, Henri Laineen joukkuetoveri Espanjan sarjan Reus Imperialista, joka tuo lisää uskottavutta, kovuutta ja aggressiivisuutta takakentällemme. Ennen Imperialsia Fuchs pelasi GFL joukkue Allgäu Cometsissa. Fuchs tulee kulmapuolustajaksi ja Free Safetyksi ja korvaa näin Michele Ubaldin, joka palasi Italiaan viime viikolla. Toinen takakentän vahvistus on amerikkalainen Mike Williams samasta Lock Havenin yliopistosta kuin tukimiesimporttimme Tony Ballon. Mike korvaa loukkaantuneen takamies Jeffcoatin takakentän lukkona. Tony ja Mike ovat hyviä ystäviä ja joukkuekavereita, joten Tony oli hyvillään Miken sopimuksesta. Mike Williams on käynyt myös NFL scouttausleireillä ja tuo omalla ammattimaisella panoksellaan heittopelotetta. Odotuksemme Miken suhteen ovatkin korkealla ja toivomme, että omat koirat puraisevat Trojansin päävalmentajaa Karri Kuuttilaa, joka on myös Lock Haven Yliopiston kasvatti.”

Ennen Imperialsia Fuchs pelasi GFL joukkue Allgäu Cometsissa. Fuchs tulee korvaamaan kulmapuolustajana ja Free Safetyna Michele Ubaldin, joka palasi Italiaan viime viikolla. Toinen takakentän vahvistus on amerikkalainen Mike Williams samasta Lock Havenin yliopistosta kuin tukimiesimporttimme Tony Ballon. Mike korvaa loukkaantuneen takamies Jeffcoatin takakentän lukkona. Tony ja Mike ovat hyviä ystäviä ja joukkuekavereita, joten Tony oli hyvillään Miken sopimuksesta. Mike Williams on käynyt myös NFL scouttausleireillä ja tuo omalla ammattimaisella panoksellaan heittopelotetta. Odotuksemme Miken suhteen ovatkin korkealla.”

turku_kantaa.png”Puolustuksen pitää pysäyttää Trojansin vahva juoksuhyökkäys, jonka ehdoton tähti Josh Quezada tunnetaan jo liigajoukkueissa ”Tavarajuna” Quezadana kovan vauhtinsa ja iskuvoimansa mukaisesti. Tähän mennessä Turun hyökkäys on ollut melko yksipuolista, mutta tilanne saattaa tässä ottelussa muuttua radikaalisti, joten puolustuksen on pelattava ehjä kokonaisuus ja oltava täysin hereillä ensimmäisestä downista lähtien”.

Saints hyökkäys vs. Trojans puolustus

Kun vastustaja on jälleen kerran ”Tabula Rasa”, jää jäljelle lähteminen liikkeelle hyökkäyksen vahvuuksien mukaan, ja haettava pelikirjasta ne viimeisetkin sivut sen mukaan mitä puolustus antaa ja miten se reagoi. Lippuja pitää välttää ja etenkin hyökkäyksen linjan kiinnipidot on minimoitava. Yksi tärkeimmistä aspekteista huomenna on pelinrakentajamme, Raleigh Yeldell, miten ajoitukset osuvat vastaanottajien kanssa, ja jos vihdoin aukkojen tullessa ottaisi Raleigh juosten maksimimäärän jaardeja.

Tiny Juzz saa jatkaa siitä mihin Seinäjoella lopetti ja linjan on tehtävä vastaavasti aukkoja, joista hyvin liikkuva portugalilainen pääsee lunastamaan odotuksia. Trojansin puolustuksesta pitää nostaa esille erityisesti vahva linja, joka on kovaa luokkaa. Sen kirkkaimpina tähtinä loistavat amerikkalainen ”June” Robinson, sekä tukimiestasolla Ilkka Koiranen.

Ottelusta poissaolevat pelaajat; V. Pouttu, Jeffcoat, Kanerva, Dewing, Kauppi, Pietilä, Jylhä

Epävarmat; Asala, Willberg, Pennanen, Raukko, Moisio, Hiltunen, Korpela, Salminen, Kuusisto, Terenius, Patteri, Riihelä, Tuominen, Virkkula, Kreus

Tapahtumatiedot

Turku Relico Trojans saapuu Tampere Saintsin vieraaksi torstaina 15.6.2017. Aloituspotku potkaistaan 18.30.

Otteluisäntänä toimii OmaSp Tampere.

Sisäänpääsymaksu
Aikuiset, Opiskelijat, Varusmiehet ja Eläkeläiset 10€
Nuoret 12-17-vuotiaat 5€
alle 12-vuotiaat ilmaiseksi

Tapparan, Ilveksen, Pyrinnön kausikorteilla sekä Suomi-Amerikka-seura 2 yhden hinnalla.

OmaSp kortilla ilmaiseksi sisään!

troijalaiset.pngAmerikkalainen jalkapallo on parasta nautittuna tuoreena kentänlaidalla. Mikäli et pääse Pyynikin pyhättöön, tapahtumia voi seurata suorana Ruutu+:n kautta. Sieltä voit myös katsoa ottelun huippuhetket jälkikäteen.

Teksti: Kalle Lahtinen
Kuvat: Harri Koivunen

11.12.2017Tampere Saints kauden 2017 palkitsemis- ja päätöstilaisuus
04.12.2017Another Devil becomes a Saint - Amerikkalainen pelinrakentaja Portugalista
28.11.2017Tampere Saints esittelemässä jenkkifutista Pirkkahallissa
26.11.2017Osta tuuhea joulukuusi! - Tue Saintsia!
06.11.2017 15:00Juzz Tiny takaisin Pyhimyspaitaan
29.10.2017 14:00Vaahteraliiga joukkueen rosteri
29.10.2017Tampere Saints ja kuntokeskus Polte yhteistyöhön
29.10.2017Tampere Saints valittiin vuoden nuorisoseuraksi 2017
28.10.2017Kauden kauhein ottelu, Saints - Zombies
22.10.2017Suomen U17-maajoukkue Pohjoismaiden mestari

Siirry arkistoon »